Mökkisauna – kesämökin keskipiste

Mökkikausi alkaa monesti heti kun lumet ovat sulaneet ja oman mökin rauhassa vietetään aikaa pitkälle syksyyn. Sauna on paikka, jossa viimeistään mökkeilijän mieli rentoutuu, kun löylyn lämmössä päästään pesemään kaupungin pölyt niskasta.

Mökkisaunan suunnittelussa on hyvä ottaa huomioon saunan ja pesutilojen riittävä tilavuus. Vaikka mökkiolot ovat yleensä vaatimattomammat kuin kodissa, niin tilasta ei kannata tinkiä liikaa. Pieneksi rakennettu sauna ei yleensä vastaa virkistävää ja rentouttavaa tarkoitustaan vaan tuloksena voi olla ahdistavan pieni hikikoppi. Riittävän kokoinen sauna on sellainen, että koko perhe mahtuu lauteille väljästi yhdellä kertaa. Nautiskelijan mökkisaunasta löytyy tilaa myös loikoiluun.

Panosta kestäviin lauteisiin

Mikäli saunarakennus on jo valmiina tai rakennettavan saunan koko on tiedossa, paras tapa mökkisaunan hahmotteluun on Sun Saunan saunansuunnitteluohjelma. Web-pohjaisella suunnitteluohjelmalla voit kokeilla erilaisia pohjaratkaisuja, vertailla eri materiaalien soveltuvuutta lauteisiin ja paneeleihin sekä suunnitella valaistuksen. Jotkin laudemallit sopivat mökkisaunoihin paremmin kuin toiset. Tästä esimerkkinä on kovaa kulutusta kestävä Dura-laude.

Ehdottomasti suosituin laude kesämökille on kovaa käyttöä kestävä Dura. Julkisten saunojen lauderakenteen pohjalta kehitetyssä Durassa on itsekantava runko ja laudelaudat tapitetaan kiinni runkoon ilman lauteen alapinnalle tulevia sidelistoja. Dura-lauteen rakenne pidentää lauteen käyttöikää ja helpottaa puhdistusta. Laude valmistetaan kokonaisuudessaan lämpökäsitellystä männystä.

Dura-laude kestää kovaa käyttöä mökkisaunassa.

 

Muista pesuveden lämmitys

Saunan suunnittelussa on tarvittaessa huomioitava myös pesuveden lämmitys, jos kylpemiseen käytetään järvivettä. Monissa mökkisaunaan tarkoitetuissa kiukaissa on integroitu vesisäiliö pesuveden lämmitystä varten. Markkinoilla on myös kiukaan yläpuolelle piippuun asennettavia vedenlämmityssäiliöitä.

Runsaamman lämpimän veden tarpeeseen on tarjolla monen kokoisia erillisiä puulämmitteisiä vesipatoja. Sun Saunan vakiosavusaunan vedenlämmitysratkaisu on toteutettu kiukaan yläpuolisena 80-100 litran metallisäiliönä. Veden lämmityksen lisäksi säiliö estää tehokkaasti savusaunan palamista.

Perinteisistä perinteisin savusauna

Monen suomalaisen mielestä perinteisen savusaunan pehmeä ja aromaattinen löyly tuoreine saunavastoineen on se ainut oikea tapa saunoa mökkiympäristössä. Savusaunojen suosio onkin lähtenyt nousuun viime vuosina ja yhä useammalle mökki tontille on noussut menneiden aikojen tunnelmaa huokuva hirsinen savusauna.

Sun Sauna on tuonut savusaunan 2000-luvulle perinteitä kunnioittaen. Hyödynnämme tunnetun savusaunan kehittäjän, Savumatin eli Matti Ahosen, tekemiä ratkaisuja savusaunojemme toteutuksissa ja esimerkiksi savusaunamme kiuas on hänen suunnittelemansa. Kuten muissakin Sun Saunan lauderatkaisuissa, savusaunan lauderallit ovat tietenkin irrotettavissa puhdistusta varten. Vahvasta haapalankusta käsin tehty laude on valmistettu käsityöperinteitä kunnioittaen, samoin kuin sisäkaton verhous, joka on kanttaamatonta haapalautaa. Vakiomallin savusaunassamme on vuolukivikiuas, ruostumattomasta teräksestä valmistettu vedenlämmityssäiliö sekä tarvittavat palomuurit valmiina.

Vakiosavusauna on saunojan kannalta helpoin ratkaisu, koska se toimitetaan valmiiksi kasattuna suoraan käyttövalmiina tilaajan tontille. Kaiken kukkuraksi vakiomallisen savusaunan mukana tulevat valmiit rakennuslupakuvat.

Sun Sauna toimittaa savusaunat myös kehikkoina, joiden toimitukseen sisältyvät ovi, ikkuna, kiuas ja vesisäiliö sekä lauteet mittoihin tehtynä. Hirsikehikon materiaali on joko haapaa tai kuusta. Savusaunan lauteet valmistetaan ajan kanssa kauniisti harmaantuvasta haapalaudasta. Meillä on saatavana haapalankkua eri laatuina ja leveyksinä.

Kysy vakiomallin savusaunasta, savusaunan kehikosta tai puutavarasta tarjous sähköpostilla osoitteesta info@sunsauna.fi.

Voit myös suunnitella täysin omanlaisesi mökkisaunan suunnitteluohjemallamme

Jätä kommentti: